1. Temppeli vapaamuurariudessa: perustava symboli vai todellinen paikka?
Vapaamuurariudessa temppeli näyttäytyy heti kaksoisroolissa. Toisaalta se viittaa tunnistettavaan rakennukseen, joskus jopa konkreettiseen tilaan, jossa vapaamuurarit kokoontuvat. Toisaalta se tarkoittaa symbolista todellisuutta, joka ylittää kaikki aineelliset rakennelmat. Tämä monitulkintaisuus ei ole sattumaa, vaan se on olennainen osa vapaamuurarien kieltä.
Arkikielessä puhutaan usein “temppelistä” tarkoittamaan työskentelypaikkaa. Tämä tapa on vakiintunut monissa riiteissä niin vahvasti, että se tuntuu itsestäänselvyydeltä. Se kuitenkin aiheuttaa merkityssiirtymän: siitä, mikä oli alun perin vain kokoontumistila, tulee kielen kautta vastaava temppeli, jota vapaamuurarit väittävät rakentavansa.
Tätä samastamista on kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti. Jos temppeli vapaamuurariudessa on sekä kehys että päämäärä, on tärkeää erottaa nämä kaksi toisistaan. Niiden sekoittaminen häivyttää vapaamuurarityön dynaamisuuden. Voiko asua siinä, mitä on tarkoitus rakentaa? Ja jos niin olisi, mitä jäisi enää rakennettavaksi?
Juuri tässä jännitteessä, todellisen paikan ja symbolisen horisontin välillä, ratkeaa olennainen osa temppelin ymmärtämistä vapaamuurariudessa.
2. Salomonin temppeli: vapaamuurariuden temppelin alkuperä
Jos temppelillä on niin rakenteellinen rooli vapaamuurariudessa, se johtuu ensisijaisesti viittauksesta Salomonin temppeliin. Siitä on vähitellen muodostunut malli kaikelle temppeliä koskevalle symboliselle pohdinnalle, vaikka tämä viittaus ei ollutkaan läsnä vanhimmissa lähteissä.
Vanhimmat tunnetut ammattikunnan tekstit, erityisesti Regius (n. 1390), eivät mainitse sitä nimenomaisesti. Vasta Cooken käsikirjoituksen (n. 1410) myötä Salomonin temppeli nousee viitepisteeksi, ennen kuin se vakiintuu pysyvästi englantilaisiin ja skotlantilaisiin vapaamuurariperinteisiin. Siitä lähtien se on vaikuttanut vanhoihin katekismuksiin ja myöhemmin koko nousevan vapaamuurariuden symboliseen rakennelmaan.
Salomonin temppelin rakentaminen, Flavius Josephuksen Juutalaismuinaisuudet-teoksen valaistus, Jean Fouquet’n attribuioima, 1400-luvun loppu.
Kristinuskon vahvasti muovaamassa kontekstissa tämä viittaus Jerusalemin temppeliin ei ole yllättävä. Se tarjoaa perustavanlaatuisen kertomuksen, ihanteellisen arkkitehtuurin ja ennen kaikkea ymmärrettävän kehyksen vapaamuurarityön alkuperän ja päämäärän pohtimiseen. Temppelistä tulee siten sekä muisto että projekti, ankkuripiste ja horisontti.
Tämä viittaus ei kuitenkaan ole pysynyt muuttumattomana. Vaikka alun perin vapaamuurariuden temppeli suuntautui nimenomaan Jumalan kunniaan, tämä tulkinta on vähitellen kehittynyt. 1800-luvulta alkaen, erityisesti latinalaisen perinteen maissa, temppeli on alettu ymmärtää toisin: ei enää jumaluudelle pyhitettynä pyhäkkönä, vaan kuvana maailmasta, jota on rakennettava.
Siten symbolin näennäisen ykseyden takana hahmottuu useita tapoja asuttaa temppeli vapaamuurariudessa.
3. Temppeli vapaamuurariudessa: uskonnollisesta näkökulmasta humanistiseen tulkintaan
Vapaamuurariuden kehittyessä temppelin merkitys muuttuu. Alkuperäinen uskonnollinen viittaus ei katoa, mutta se siirtyy vähitellen tai saa uusia tulkintoja kulttuuristen kontekstien ja obedienssien mukaan.
Anglosaksisissa maissa vapaamuurariuden temppeli yhdistetään edelleen vahvasti Jumalaan suuntautuvaan pyrkimykseen. Vapaamuurarityö nähdään siellä hengellisenä prosessina, jossa temppelin rakentaminen viittaa työhön, joka suoritetaan Universumin Suuren Arkkitehdin katseen alla. Symbolinen kehys pysyy siten tiiviisti sidoksissa raamatulliseen perintöön.
Sen sijaan mannermaisissa perinteissä, erityisesti Ranskassa 1800-luvulta alkaen, on tapahtunut merkittävä painopisteen muutos. Temppeliä ei välttämättä nähdä enää jumaluudelle pyhitettynä pyhäkkönä, vaan inhimillisen ihanteen ilmentymänä. Puhutaan mielellään “Ihmiskunnan temppelistä”, kuvana maailmasta, jota rakennetaan kollektiivisella ponnistuksella ja jokaisen yksilön täydellistymisellä.
Tätä kehitystä ei tule ymmärtää äkillisenä katkoksen, vaan pikemminkin painotuksen siirtymänä. Vapaamuurariuden temppeli säilyttää symbolisen maamerkin tehtävänsä, mutta sen tulkinta avautuu moninaisille, toisinaan täydentäville ja toisinaan kilpaileville lukutavoille.
Tästä herää kysymys: mistä temppelistä todella puhutaan, kun vapaamuurarit viittaavat työhönsä?
4. Temppeli vai loosi vapaamuurariudessa: rakenteellinen sekaannus?
Vaikeus ei johdu vain tulkintojen kehityksestä, vaan myös itse sanastosta. Vapaamuurariudessa sana “temppeli” ei viittaa aina samaan todellisuuteen. Se voi tarkoittaa symbolista rakennelmaa, mutta myös konkreettisemmin paikkaa, jossa työskentely tapahtuu. Tähän syntyy pysyvä sekaannus.
Etymologinen tarkastelu auttaa ymmärtämään tätä. Latinan sana *templum*, jolla on yhteinen juuri kreikan sanan *temenos* kanssa, ei alun perin tarkoittanut rakennusta. Se oli rajattu tila, joka piirrettiin rituaalisesti taivaan merkkien tarkkailemiseksi. *Templum* on siis ensisijaisesti symbolinen kehys, erottamisella luotu paikka, ei kivirakennelma.
Tämä määritelmä valaisee vapaamuurarien käytäntöä uudessa valossa. Ennen pysyvien tilojen hankkimista loosien kokoukset pidettiin tavallisissa paikoissa. Pelkkä loosin taulun piirtäminen liidulla tai hiilellä riitti luomaan erillisen, rituaalille sopivan tilan. Tämä ele loi *templumin* sanan alkuperäisessä merkityksessä: pyhitetyn, mutta väliaikaisen tilan, joka riippui täysin sen perustavasta teosta.
Tästä näkökulmasta loosia voidaan perustellusti kutsua temppeliksi. Ei valmiin rakennuksen merkityksessä, vaan rajattuna rituaalitilana, jossa tapahtuu erottaminen. Vapaamuurariuden temppeli ei siis tarkoita vain Salomonilta perittyä symbolista rakennelmaa, vaan myös kykyä perustaa tässä ja nyt työskentelypaikka, joka on erillään arkimaailmasta.
Mutta juuri tässä syntyy sekaannus. Sillä tämä *templum*, piirretty ja väliaikainen tila, ei ole se temppeli, jota vapaamuurarit väittävät rakentavansa. Saman sanan käyttäminen näistä kahdesta todellisuudesta — toinen operatiivinen ja välitön, toinen symbolinen ja projektiivinen — johtaa kahden tason päällekkäisyyteen, jotka olisi hyvä erottaa toisistaan.
5. Miksi loosi ei ole Salomonin temppeli
Vaikka loosia voidaan kutsua *templumiksi* rituaalisessa mielessä, sitä ei voi samastaa Salomonin temppeliin. Tämä erottelu ei ole sanastollinen yksityiskohta, vaan se koskettaa vapaamuurarisymboliikan johdonmukaisuutta.
Ensimmäinen peruste liittyy työmaan logiikkaan. Vapaamuurariperinne esittää vapaamuurarit rakentajina. He osallistuvat temppelin pystyttämiseen. Mutta kukaan ei kokoontuisi sen rakennuksen sisällä, jota ollaan vasta rakentamassa. Loosin sekoittaminen temppeliin kieltää tämän dynamiikan ja toimii ikään kuin työ olisi jo valmis.
Toinen peruste on muotoiltu nimenomaisesti vanhoissa englantilaisissa ja skotlantilaisissa vapaamuurarikatekismuksissa. Kysymykseen “Missä ensimmäinen loosi pidettiin?” vastaus on yksiselitteinen: “Salomonin temppelin kuistilla”. Loosi ei siis ole temppelin sisällä, vaan sen läheisyydessä, kynnyksellä. Se sijaitsee ennen temppeliä, tilassa, joka valmistelee työhön samastumatta siihen.
Muutkin elementit tukevat tätä. Loosin kuvataan olevan tähtitaivaan peitossa, ja sen korkeuden sanotaan olevan “lukemattomia kyynäröitä”. Nämä symboliset viitteet sijoittavat sen avoimeen, kosmiseen tilaan, joka on kaukana suljetun pyhäkön rakenteesta.
Lopuksi suuntautuminen sekä B- ja J-pylväät vahvistavat tämän erottelun. Raamatun kuvauksessa pylväät seisovat temppelin ulkopuolella, sisäänkäynnin molemmin puolin. Loosissa ne on integroitu rituaalitilaan. Tämä siirtymä ei ole merkityksetön: se osoittaa, ettei olla itse temppelissä, vaan tilassa, joka käyttää joitakin sen elementtejä työn tekemiseen.
Kaikki johtaa samaan johtopäätökseen: loosilla on läheinen suhde temppeliin, mutta se ei ole sama asia. Se on lähestymispaikka, ei päämäärän saavuttaminen.
6. Pylväät, suuntautuminen ja kynnys: todellinen kosketuspiste
Vaikka loosi ei ole sama kuin temppeli, se ei ole siitä erillinen. Yhteys on olemassa, mutta se ei perustu samastumiseen eikä kopioimiseen. Se tapahtuu tarkassa pisteessä: kynnyksellä.
Raamatullisessa perinteessä Jerusalemin temppeli on suunnattu idästä länteen, ja Pyhäin pyhin sijaitsee lännessä. Sisäänkäynti, jota kaksi pylvästä kehystävät, avautuu itään, päästäen nousevan auringon valon sisään. J- ja B-pylväät eivät siis ole pyhäkön sisällä, vaan sen kynnyksellä, merkiten siirtymää ulkopuolen ja sisäpuolen välillä.
Loosi noudattaa tätä suuntautumista, mutta kääntää symbolisen polariteetin. Jerusalemin temppelissä pyhin paikka on pyhäkön länsiosassa. Loosissa se on sijoitettu itään, missä Kunnioitettava Mestari istuu. Tämä siirtymä ei ole yksityiskohta. Se merkitsee siirtymää pyhitetystä tilasta työskentelytilaan, paikasta, jossa läsnäolo on annettu, paikkaan, jossa sitä etsitään.
Kaavio loosin sijainnista suhteessa Salomonin temppeliin, korostaen kynnystä ja symbolista suuntautumista.
Pylväät itse todistavat tästä siirrosta. Loosin sisällä ne eivät enää toimi pyhäkön vartijoina, vaan niistä tulee rakenteellisia maamerkkejä symboliselle työlle. Ne eivät enää merkitse kiinteää rajaa, vaan kulkuakselia.
Juuri tässä kynnyksen logiikassa ymmärretään yhteys temppelin ja loosin välillä. Loosi ei ole temppeli, mutta se toistaa sen pääsypisteen. Se seisoo juuri siinä kohdassa, jossa siirrytään tilasta toiseen, maailmasta toiseen, ymmärryksestä toiseen.
Vapaamuurariuden temppeli ei näyttäydy paikkana, johon mennään lopullisesti, vaan todellisuutena, jota kohti suunnataan. Ja juuri kynnyksellä tämä liike tulee havaittavaksi.
7. Pyhä ja profaani: missä vapaamuurari todella työskentelee?
Erottelu temppelin ja loosin välillä johtaa toiseen, vielä ratkaisevampaan kysymykseen: missä vapaamuurarin työ todella sijaitsee? Jos loosi ei ole temppeli, se voi olla vain paikka, jossa opitaan rakentamaan sitä.
Loosi näyttäytyy siten pyhitettynä tilana, mutta vain väliaikaisesti. Se on sitä vain siksi, että vapaamuurarit kokoontuvat sinne ja suorittavat rituaalin. Tässä mielessä se vastaa täysin vanhaa *templumin* ideaa: rajattu tila, joka on perustettu teolla ja joka on olemassa vain sen harjoittamisen kautta.
Kun työ päättyy ja loosi suljetaan, tila lakkaa olemasta se, mitä se oli. Siitä tulee jälleen tavallinen paikka. Voisi luulla, että vapaamuurarit palaavat profaaniin maailmaan. Mutta tätä vastakkainasettelua on syytä tarkentaa.
Sillä se, mitä kutsutaan profaaniksi maailmaksi, ei ole radikaali ulkopuoli. Se on temppelin varsinainen työmaa. Siellä vapaamuurarityön ydin toteutuu, jatkumona sille, mitä loosissa on valmisteltu. Siirtymä loosista maailmaan ei merkitse katkoa, vaan siirtymää.
Siten vapaamuurariuden temppeli ei rajoitu suljettuun paikkaan eikä rituaalitilaan. Se tarkoittaa prosessia, käynnissä olevaa työtä, joka sitouttaa siihen osallistujan paljon pidemmälle kuin vain työskentelyn ajaksi ja paikaksi.
8. Voiko vapaamuurariuden temppeli valmistua?
Kysymys pysyy lähes väistämättömänä: voiko temppeli valmistua? Jos vapaamuurarityö koostuu sen rakentamisesta, pitäisi voida kuvitella tämän yrityksen päätepiste. Mutta tällainen ajatus on jännitteessä koko perinteen kanssa.
Raamatullinen kertomus itsessään kehottaa varovaisuuteen. Salomonin temppeli, vaikka se pystytettiin malliksi, ei kestänyt aikaa. Babylonialaisten tuhoama, Serubbabelin aikana uudelleenrakennettu, se tuhoutui lopulta roomalaisten toimesta vuonna 70. Historia osoittaa, että jopa täydellisin rakennelma on alttiina katoamiselle.
Tämä epävarmuus ei ole onnettomuus. Se on osa symbolia. Lopullisesti valmis, vakaa ja koskematon temppeli ei olisi enää työmaa. Se lakkaisi kutsumasta työhön. Siitä tulisi mietiskelyn kohde, ei enää jatkettava työ.
Siksi vapaamuurariuden temppeliä ei voi ymmärtää valmiina rakennuksena, vaan ylläpidettävänä suuntana. Kyse ei ole päätepisteen saavuttamisesta, vaan dynamiikassa pysymisestä. Vapaamuurarityö löytää tästä oikeutuksensa: ei valmistumisesta, vaan pitkäjänteisyydestä.
Tästä herää toinen kysymys: jos temppeli jonain päivänä valmistuisi, mitä jäisi tehtäväksi?
Johtopäätös – Temppeli vapaamuurariudessa: päättymätön työ
Vapaamuurariuden temppeliä ei voi pelkistää paikaksi, eikä edes perinteestä perityksi kuvaksi. Se yhdistää useita ymmärryksen tasoja, joiden sekaannus on pitkään ylläpitänyt väärinkäsityksiä. Salomonin temppelin, rituaalitilana toimivan loosin ja maailman työmaan erottaminen toisistaan palauttaa vapaamuurarisymboliikan johdonmukaisuuden.
Loosi ei ole temppeli. Se on sen kynnys, oppimisen paikka, tila, jossa työ organisoituu ja valmistautuu. Temppeli puolestaan pysyy horisonttina, jota ei koskaan täysin saavuteta. Vapaamuurariuden temppeli ei ole rakennus, jossa asutaan, vaan työ, johon osallistutaan.
Juuri tässä jännitteessä annetun ja rakennettavan välillä vapaamuurarityö löytää välttämättömyytensä. Vapaamuurariuden temppeli ei sulkeudu. Se ei valmistu. Se velvoittaa jatkamaan, aloittamaan uudelleen, välittämään eteenpäin. Ja ehkä juuri siinä piilee sen todellinen voima.
Ion Rajolescun, Kauppa:n päätoimittajan, kirjoittama — oikeudenmukaisen, tiukan ja elävän vapaamuuraripuheen palveluksessa.
Jos loosi on paikka, jossa työ saa muotonsa, on sille annettava oikea kehys. Tutustu loosin mattojen ja taulujen kokoelmaamme, jotka on suunniteltu rakenteellistamaan ja ilmentämään rituaalia.
Loosin matto 2. aste REAA (2) – satiini (128 x 85 cm)
EUR 79.99
Katso lisää
1 Mikä on temppeli vapaamuurariudessa?
Vapaamuurariuden temppeli tarkoittaa sekä keskeistä symbolia — joka on peritty Salomonin temppelistä — että käynnissä olevaa työtä, jota kutsutaan usein Ihmiskunnan temppeliksi. Se ei rajoitu fyysiseen paikkaan, vaan viittaa sisäisen ja kollektiivisen rakentamisen ihanteeseen.
2 Onko vapaamuurariuden temppeli todellinen rakennus?
Termi voi laajennettuna tarkoittaa paikkaa, jossa vapaamuurarien kokoukset pidetään. Kuitenkin symbolisessa merkityksessään vapaamuurariuden temppeli ylittää kaiken aineellisen todellisuuden ja viittaa rakennelmaan, joka ei rajoitu pelkkään rakennukseen.
3 Mikä on ero temppelin ja loosin välillä vapaamuurariudessa?
Loosi on rituaalitila, jossa vapaamuurarit kokoontuvat ja työskentelevät. Temppeli puolestaan on se, mitä he pyrkivät rakentamaan. Näiden kahden sekoittaminen tarkoittaa oppimispaikan ja vapaamuurarityön tavoitteen sekoittamista.
4 Miksi Salomonin temppeli on keskeinen vapaamuurariudessa?
Salomonin temppeli muodostaa vapaamuurariuden perustavanlaatuisen symbolisen mallin. Se esiintyy vanhoissa teksteissä rakenteellisena viitteenä, tarjoten sekä alkuperäkertomuksen että kuvan suoritettavasta työstä.
5 Voiko loosia pitää temppelinä?
Sanan *templum* vanhassa merkityksessä loosi voidaan nähdä tilana, joka on rituaalisesti pyhitetty väliaikaisesti. Sitä ei kuitenkaan tule sekoittaa symboliseen temppeliin, jota vapaamuurarit pyrkivät rakentamaan.
6 Missä vapaamuurarityö sijaitsee: loosissa vai maailmassa?
Loosi on paikka, jossa työ valmistellaan ja rakenteellistetaan. Mutta temppelin työmaa sijaitsee maailmassa. Vapaamuurarityö jatkuu siis kokousten ulkopuolella, itse profaanissa elämässä.
7 Voiko vapaamuurariuden temppeli valmistua?
Vapaamuurariuden temppeli on suunniteltu päättymättömäksi työksi. Symboliset kertomukset itsessään osoittavat, että jopa täydellisimmät rakennelmat ovat tuomittuja katoamaan. Tärkeintä ei ole temppelin valmistuminen, vaan osallistuminen sen rakentamiseen.
Löydät täältä podcastin täydellisen litteroinnin niille, jotka suosivat lukemista tai haluavat syventää keskusteluja.
Podcast – Temppeli vapaamuurariudessa: symboli, loosi ja työmaa
Temppelillä on keskeinen paikka vapaamuurariudessa, mutta sen merkitys on usein epävarma. Onko kyseessä rakennus, symboli vai suoritettava työ? Vapaamuurariuden temppelin kuvan takana hahmottuu jännite annetun ja rakennettavan välillä. Tarkoittaako temppeli vapaamuurariudessa paikkaa, jossa muurarit kokoontuvat, vai horisonttia, jota kohti he pyrkivät? Tämä monitulkintaisuus ei ole merkityksetöntä. Se sitouttaa tavan ymmärtää vapaamuurarityötä rituaalisen kehyksen ja keskeneräisen projektin välillä.
Vapaamuurariudessa temppeli näyttäytyy heti kaksoisroolissa. Toisaalta se viittaa tunnistettavaan rakennukseen, joskus jopa konkreettiseen paikkaan, jossa muurarit kokoontuvat. Toisaalta se tarkoittaa symbolista todellisuutta, joka ylittää kaikki aineelliset rakennelmat. Tämä monitulkintaisuus ei ole sattumaa. Se on olennainen osa vapaamuurarien kieltä.
Jos temppelillä on niin rakenteellinen rooli, se johtuu ensisijaisesti viittauksesta Salomonin temppeliin. Siitä on vähitellen muodostunut malli kaikelle temppeliä koskevalle symboliselle pohdinnalle, vaikka tämä viittaus ei ollutkaan läsnä vanhimmissa lähteissä. Vanhimmat tunnetut ammattikunnan tekstit eivät mainitse sitä nimenomaisesti. Vasta myöhempien tekstien myötä se nousee viitepisteeksi, ennen kuin se vakiintuu pysyvästi englantilaisiin ja skotlantilaisiin vapaamuurariperinteisiin.
Kristinuskon vahvasti muovaamassa kontekstissa tämä viittaus Jerusalemin temppeliin ei ole yllättävä. Se tarjoaa perustavanlaatuisen kertomuksen, ihanteellisen arkkitehtuurin ja ennen kaikkea ymmärrettävän kehyksen vapaamuurarityön alkuperän ja päämäärän pohtimiseen. Temppelistä tulee siten sekä muisto että projekti, ankkuripiste ja horisontti.
Tämä viittaus ei kuitenkaan ole pysynyt muuttumattomana. Vaikka alun perin temppeli suuntautui Jumalan kunniaan, tämä tulkinta kehittyy. Anglosaksisissa maissa tämä suuntautuminen pysyy vahvana. Mannermaisissa perinteissä, erityisesti Ranskassa 1800-luvulla, temppeli on alettu ymmärtää toisin, kuvana maailmasta, jota on rakennettava.
Tätä kehitystä ei tule ymmärtää katkoksen, vaan siirtymänä. Temppeli säilyttää maamerkkinsä, avautuen samalla erilaisille tulkinnoille. Ja tästä herää kysymys: mistä temppelistä todella puhutaan?
Vaikeus liittyy myös sanastoon. Sana temppeli ei viittaa aina samaan todellisuuteen. Se voi tarkoittaa rakennusta, mutta myös paikkaa, jossa työskentely tapahtuu. Tähän syntyy pysyvä sekaannus.
Jos palataan sanan alkuperään, latinan *templum* ei tarkoittanut rakennusta, vaan rajattua tilaa merkkien tarkkailemiseen. Temppeli on siis ensisijaisesti kehys, teolla perustettu. Tämä määritelmä valaisee vapaamuurarien käytäntöä. Ennen pysyvien tilojen hankkimista loosien kokoukset pidettiin tavallisissa paikoissa. Pelkkä loosin taulun piirtäminen riitti luomaan erillisen, rituaalille sopivan tilan.
Tästä näkökulmasta loosia voidaan kutsua temppeliksi, mutta sillä ehdolla, että täsmennetään, mistä temppelistä on kyse. Ei valmiista rakennuksesta, vaan piirretystä, väliaikaisesta tilasta, joka on perustettu työtä varten.
Juuri tässä syntyy sekaannus. Sillä tämä *templum* ei ole se temppeli, jota muurarit väittävät rakentavansa.
Vapaamuurariperinne on selvä: vapaamuurarit ovat rakentajia. He osallistuvat temppelin pystyttämiseen. Mutta kukaan ei kokoontuisi sen rakennuksen sisällä, jota ollaan vasta rakentamassa. Loosin sekoittaminen temppeliin kieltää tämän dynamiikan.
Vanhat katekismukset tukevat tätä. Kysymykseen ensimmäisestä loosista vastaus on yksiselitteinen: Salomonin temppelin kuistilla. Loosi on siis suhteessa temppeliin, mutta ei ole sama asia.
Muutkin elementit vahvistavat tämän erottelun. Loosin kuvataan olevan tähtitaivaan peitossa, rajattomalla korkeudella. Se sijoittuu avoimeen tilaan, joka eroaa suljetusta pyhäköstä.
Suuntautumisen kysymys tuo ratkaisevan valaistuksen. Jerusalemin temppelissä pyhin paikka on lännessä. Loosissa se on sijoitettu itään. Tämä siirtymä ei ole yksityiskohta. Se merkitsee siirtymää pyhitetystä tilasta työskentelytilaan.
Pylväät todistavat myös tästä suhteesta. Raamatullisessa perinteessä ne seisovat temppelin ulkopuolella, kynnyksellä. Loosissa ne on integroitu rituaalitilaan. Tämä siirtymä osoittaa, ettei loosi ole temppeli, vaan kulkupaikka, lähestymistila.
Tästä herää toinen kysymys: missä vapaamuurari todella työskentelee?
Loosi on pyhitetty tila, mutta väliaikaisesti. Se on olemassa sellaisena vain siksi, että muurarit kokoontuvat sinne ja suorittavat rituaalin. Kun se suljetaan, siitä tulee jälleen tavallinen paikka.
Mutta ulkomaailma ei ole vain profaani. Se on temppelin varsinainen työmaa. Siellä vapaamuurarityön ydin toteutuu. Siirtymä loosista maailmaan ei ole katkos, vaan jatkumo.
Temppeli ei siis rajoitu paikkaan eikä hetkeen. Se tarkoittaa käynnissä olevaa työtä, joka sitouttaa siihen osallistujan paljon pidemmälle kuin työskentelyn ajaksi.
Jäljelle jää kysymys, ehkä ratkaisevin: voiko temppeli valmistua?
Historia kehottaa varovaisuuteen. Salomonin temppeli, vaikka se oli malli, tuhoutui, rakennettiin uudelleen ja tuhoutui jälleen. Mikään ei ole varmaa.
Valmis temppeli lakkaisi olemasta työmaa. Siitä tulisi jähmettynyt kohde. Vapaamuurarien logiikka on kuitenkin aivan toinen. Se perustuu pitkäjänteisyyteen, jatkuvaan työhön.
