Vapaamuuraritaltan alkuperä
Taltta on luonnollisesti operatiivinen työkalu, jota käytetään laajasti puun-, kiven– ja metallintyöstössä. Se on yksi kivenhakkaajan työkaluista, mikä on yksi vapaamuurariuden monista puolista (symbolinen vapaamuurari on samanaikaisesti kivenhakkaaja, kuvanveistäjä, muurari, joka pystyttää seinät, sekä arkkitehti, joka suunnittelee ja johtaa rakennusprojektia). Taltta ei kuitenkaan esiintynyt varhaisissa englantilaisissa ja skotlantilaisissa vapaamuurarien katekismuksissa 1600-luvun lopulla tai 1700-luvun alussa. Se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1724 teoksessa “The Whole Institution of Masonry”. Myöhemmin se esiintyy vuoden 1725 teoksessa “The Whole Institution of Free-Masons Opened” sekä vuoden 1726 “Graham”-käsikirjoituksessa. Vaikuttaa siis siltä, että taltta ei kuulunut vapaamuurarien symboliikkaan ennen Modernien suurloosin syntyä vuonna 1717 (tai todennäköisemmin 1721).
Miksi taltta ilmestyi vapaamuurarien rituaaleihin niin myöhään? Todennäköisesti siksi, että vanhat operatiiviset tavat olivat huomattavasti monimutkaisempia ja vaativat enemmän työkaluja. Kivenhakkaajat käyttivät laajaa valikoimaa välineitä, kuten nuijia, piikkuja (tai hammastettuja vasaroita), talttoja ja muita lyömätyökaluja. Kaikkia näitä käytettiin työn eri vaiheissa, karkeasta muotoilusta viimeistelyyn. Kun vapaamuurarius etääntyi operatiivisesta käytännöstä, se yksinkertaisti työkaluvalikoimaansa tai pikemminkin loi niistä symbolisen kaavion. Koska tavoitteena ei ollut enää kouluttaa kivenhakkaajia, kiven työstämistä edustamaan jätettiin vain nuija ja taltta. Siten vapaamuurarien rituaaleissa todetaan, että oppilas työstää karkeaa kiveä nuijan ja taltan avulla – mikä on teknisestä näkökulmasta järjetöntä, mutta symbolisesta näkökulmasta erittäin merkityksellistä.
Tämä symbolinen yksinkertaistamisprosessi selittää todennäköisesti myös kuutiokiven, jonka päällä on kirveen muotoinen työkalu ja joka näkyy monissa loosin matoissa. Tälle symbolille on annettu monenlaisia tulkintoja, mutta on hyvin todennäköistä, että se on vain muisto ajalta, jolloin vapaamuurarien symboleihin kuului vielä piikun kaltainen työkalu.
Taltan symboliikka
Ei ole sattumaa, että vapaamuurarius valitsi juuri nuijan ja taltan kuvaamaan kiven työstämistä. Näiden kahden työkalun yhdistelmä muodostaa kiehtovan symbolisen kokonaisuuden, joka on täynnä hienovaraisuutta ja vivahteita. Jos olisi valittu leka tai piikku, työkalu edustaisi vain voimaa, ja sitä käytettäisiin yleensä kaksin käsin. Karkean kiven työstämisen symboliikka – joka edustaa vapaamuuraria itseään, joka pyrkii vapautumaan häntä ympäröivästä materialismin ja tietämättömyyden kuoresta – vaatii enemmän hienovaraisuutta ja tarkkuutta.
Vapaamuurarius suosii kolmioita ja käyttää niitä rituaaleissaan. Nuijan ja taltan valinta tuo mukanaan uuden kolmiomaisuuden. Vapaamuurari ei siis vain lyö symbolisesti karkeaa kiveä: nuijan isku, joka symboloi voimaa, ei kohdistu suoraan kiveen, jota se voisi vaurioittaa, vaan se välittyy taltan kautta. Taltta muuttuu tällöin harkinnan, tarkkuuden ja voisi sanoa jopa lempeyden symboliksi. Nuijan raaka voima muuntuu taltan hienovaraisuuden kautta ja kohdistuu lopulta kiveen kolmiomaisessa liikkeessä.
Oikeassa kädessä pidettävä nuija on siis ymmärretty voiman, tahdon ja päättäväisyyden vertauskuvaksi. Se on aktiivinen (kiinalaisen perinteen mukaan Yang), kun taas vasemmassa kädessä pidettävä taltta on passiivinen (Yin) ja symboloi älyllistä ja henkistä vastaanottavaisuutta, harkintakykyä ja mielen hienovaraisuutta. Vain näiden kahden voiman – aktiivisen, “miehisen” ja raa’an sekä passiivisen, “naisellisen” ja hienovaraisen – yhteisvaikutus mahdollistaa sen, että vapaamuurari voi työskennellä sen moraalisen ja henkisen täydellistymisen eteen, jota vapaamuurariuden polku tarjoaa.
